Tukkilaiset.com tai tukkilaiset.fi on tukkilaisperinteestä, kilpailuista ja näytöksistä kertova infosivusto. Sivustolta löydät tietoa niin tukkilaisperinteen historiasta kuin nykyisestäkin toiminnasta. Ylläpito tekee sisällön eteen paljon töitä, että se olisi kattava infopaketti juuri sinua varten.

Matin kalakeitto

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 2.5.2018. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia.

 

Uitto Ähtävänjoessa kävi aina alkukesästä kiivaana. Jokivarteen ajettu puu piti saada Pietarsaareen silloin, kun joessa oli vielä hyvin vettä. Kesän kuluessahan vesipinta aina laski melkoisesti. Puuta laskettiin yläjuoksulta koko ajan, ja lauttoja piti hinata yli järven joskus huonossakin säässä.

Taas kerran oli lautta täynnä ja uutta puuta puski Kirsilänkoskesta koko ajan. Oli lähdettävä hinaamaan, vaikka sää näytti epävakaalta. Hinaajana oli nyt Apu. Se oli kyllä Pohja ykköstä voimakkaampi, mutta siinä ei ollut kunnon miehistötiloja. Hinaajan oma kippari, Vainionpää, oli ruorissa, minä kokkapoikana ja Emas Matti häntämiehenä. Jänissaaren ohitse päästiin ilman pahempia vaikeuksia, vaikka koillistuuli painoikin lauttaa.

Kippari arvelikin, että kyllä tästä selvitään, jos tuuli ei tästä pahene. Aallokko kävi kuitenkin edessäpäin korkeammaksi, koska oltiin tulossa avarammille vesille. Seuraava ankkurinheitto toi lautan Jänissaaren ohitse Hannulanselälle ja harmiksemme tuuli alkoi yltyä entisestään. Nyt se sai voimaa, kun tilaa oli puhaltaa koko Elviikinlahden mitalta. Tilanne alkoi kehittyä vaikeaksi. Tuuli ulvoi ja aallokko oli jo niin korkeaa, että oli vaarana koko lautan hajoaminen. Niin päätimme keskeyttää hinauksen ja vetää lautan kiinni Ruumissaaren kylkeen odottamaan tuulen tyyntymistä. Näin tehtiin ja hinaaja ankkuroitiin Ruumissaaren rantaan. Matin vene vedettiin maihin ja käännettiin niin, että se antoi hyvän suojan tuulelta.

Siinä jouduttaisiin nyt olemaan siihen saakka, että tuuli tyyntyy. Useimmiten hinauskeikkaa varten miehistö varasi eväät mukaan, mutta toisinaan reissussa kokattiin myös lämmintä ruokaa. Tällä kertaa Matti oli varannut mukaan perunoita ja muutaman hauen eväskaloiksi.

Hän tuumi, että tässä odotellessa on hyvää aikaa keittää kalasoppaa ja ruveta syömään. Hän perkasi ja suolisti eväshauet ja haki hinaajasta kirveen, jolla paloi hauet sopivankokoisiksi paloiksi. Keittohommia varten oli Matin varustuksissa mukana myös suurehko rautapata. Sen alustaksi Matti kaahi jostakin muutaman kivenmurikan ja pahasta säästä huolimatta sai hyvän tulen uuniinsa. Sitten vaan nasseet pataan. Vettä järvestä, perunat paloiksi, runsaasti suolaa ja hauenpalat mukaan ja pata tulelle. Jostain se Matti taikoi vielä sipuliakin mausteeksi keitokseensa.

Kun perunat alkoivat olla pehmeitä ja kalat kypsiä, vuoli Matti vielä höysteeksi sekaan melkoisen kimpaleen voita, antoi sen sulaa hyvin keitokseen mukaan ja sitten syömään koko porukka. En tiedä, että vaikuttivatko olosuhteet ja kova nälkä asiaan, mutta mielestäni en ole ennen sitä - enkä sen jälkeenkään - saanut niin hyvältä maistuvaa kalasoppaa kuin oli tämä Matin kieltämättä melko ronskilla kokkauksella keittämä haukisoppa.

Oli siinä sitten mukava täydellä vatsalla makoilla tuulensuojassa ja odotella sään paranemista. Unikin siinä tuli, ja muutaman tunnin kuluttua sää asettui niin paljon, että pääsimme jatkamaan hinausta ja saimme lautan onnellisesti Kaarenhaaraan.

Leevi Sulkakoski