Lintu-Jussin ankkuri

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 7.8.2019. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia.

Yksi tunnetuimmista Evijärveläisistä uittomiehistä oli Viljami Karvonen. Hänen kotinsa pihalla Lintumäellä on lauttojen hinauksessa muinoin käytetty vanha ankkuri, luja la luotettava, kuten Viljamikin. Tuohon ankkuriin liittyy seuraavanlainen tarina, jonka olen kuullut Viljamin tyttäreltä Sinikalta.

Kesällä 1968 vedettiin viimeiset lautat Jokisuulta Kaarenhaaraan ja uitot välijoessa jäivät historiaan.

Kyseisen kesän lopulla Karvosen Viljami tyttärensä Sinikan kanssa olivat purkaneet lautan joen kuljetettavaksi kohti Pietarsaarta ja olivat keräilemässä tyhjiä puomeja hinauskuntoon Nahkaniemelle vedettäväksi. Viljami työnteli venettä keksillään, kuten uittomiehillä oli tapana. Yhtäkkiä keksi takertui pohjaan niin lujasti, että Viljami jo luuli sen jäävän sinne kokonaan. Ankaralla vedolla se kuitenkin alkoi vähitellen irrota, mutta jotain raskasta sen mukana kuitenkin oli nousemassa pintaan.

Yllätys oli melkoinen, kun keksin mukana nousi suuri ankkuri. Keksi oli sujahtanut ankkurin varpinlenkistä läpi ja jäänyt siihen hakaukseen. Yhdessä Sinikan kanssa sai Viljami ankkurin veneeseen. Ankkuri oli niin sanottu kuokka-ankkuri ja Viljami tunnisti sen heti. Tämä on varmasti se Lintu-Jussin ankkuri, sanoi hän. He soutivat rantaan ja pesivät ankkurin liejusta puhtaaksi ja Viljami alkoi kertoa.

Aikoinaan oli Lintu-Jussi, vanha uittomies, kertonut vanhoja uittojuttuja Viljamille. Tuohon aikaan ei ollut hinaajia, vaan lautat hinattiin niin sanotulla miesponttonilla. Periaatteessa lautta vedettiin samalla tavalla kuin hinaajallakin, mutta moottorivinssin virkaa toimitti miesvoimin pyöritettävä vinssi eli kelu, joka oli akselistaan kiinnitetty tukeista koottuun ponttoniin ja ankkurin heitto tapahtui soutuveneellä.

Kerran kesällä 1938 olivat miehet tuoneet lautan kaarenhaaraan ja viimeisen ankkurinheiton kelaus oli lopussa. Piti nostaa ankkuri pohjasta ja työntää ponttoni pois lautan tieltä. Mutta nytpä ei ankkuri irronnutkaan pohjasta. Ei vaikka he monen miehen voimin sitä riuhtoivat. Kuokkamainen ankkuri oli takertunut niin lujasti pohjakivien väliin, että se ei inahtanutkaan. Lautta, joka jatkoi hidasta liikettään osin hinauksen, osin lähestyvän joen virtauksen voimasta, alkoi puskea päin lauttaa. Ei auttanut muu, kuin hakata kirveellä ankkurivarppi poikki, että saatiin ponttoni pois lautan tieltä. Sinne jäi ankkuri järven pohjaan ihan lähelle paikkaa, jossa järvi laskee vetensä kaarenhaaran kautta Ähtävänjokeen. Onneksi saatiin tilanne onnellisesti päätinkiin ja puut päästettiin eteenpäin.

Ny kolmekymmentä vuotta myöhemmin ankkuri tarttui Viljamin keksiin. Vuosien mittaan oli virtaus ilmeisesti irrotellut ankkuria sen verran, että se nyt irtosi pohjasta. Sinikka ja Viljami puhdistivat ankkurin ja veivät sen Lintumäelle kotinsa pihamaalle jossa se on edelleen. Siellä se on muistona uitoista, Lintu-Jussista ja Viljamista ja monista muistakin uittomiehistä. Lintu-Jussi siirtyi Tuonelanjoen uittoihin 1948 ja Viljami 1987.

Leevi Sulkakoski